|
Turnaus
on pelattu. Alla tilastot ikäluokittain
D-POJAT
tilastot
D-poikien
sarjaan osallistui kuusi joukkuetta. Lohkossa A pelasivat Tapanilan
Erä D89, M-team II ja SSV 89 Lions sekä lohkossa B SB
Wolverines, M-Team 89 I ja Vihdin Salisudet (VSS). Kummassakin
lohkossa pelattiin yksikierroksiset alkusarjat. Kummankin lohkon
voittajat ja kakkoset pääsivät välieriin ja
kolmoset sijoitusotteluun.
Välierä
I:ssä kohtasivat Tapanilan Erä sekä M-Team 89 I.
Otteluajan umpeuduttua tilanne oli 1-1, joten tiedossa oli rankkukisa.
Kisa ratkesi Tapanilan Erän eduksi Jouni Kauppilan maalilla.
Toisessa välierässä M-Team II passitti SB Wolverinesin
pronssiotteluun ja matkasi itse finaaliin Tapanilan Erää
vastaan.
Finalistit
olivat kohdanneet toisensa jo alkusarjassa. Tuolloin Erä
oli parempi lukemin 3-2. Finaalissa mentiin pitkään
0-0 -tilanteessa. Maalintekotilanteita luotiin kumpaankin päähän,
mutta sekä maalivahtien tyylikkäät torjunnat että
pakkien uhrautuvat peitot pitivät maalit puhtaina. Toki muutama
ja vähän useampikin veto suuntautui maalin yli tai ohi.
Maalienteon
aloitti M-Team II. Nro 9 Mikko Jaakkonen syötti ja nro 8
Kave Karhu pyssytti matalan kaukovedon maalin perukoille. Maski
oli muodostettu maalille oppikirjan mukaan. M-Teamin johtoa kasvatti
Joonas Kuolikoski kaimansa Joonas Rädyn syötöstä.
Erä ei kuitenkaan tapansa mukaan lannistunut vaan kavensi
pelin lukemiin 1-2 Aarni Sopin maalilla.
E-poikien
finalistit olivat kokoontuneet kaukalon laidalle jännittämään
D-poikien ratkaisuhetkiä. Ratkaisu nähtiin ajassa 27.13
kun M-teamin kapteeni Sam Haarto tekaisi loppusilauksen: ottelu
3-1 -lukemin M-Team II:lle ja alkusarjan revanssi oli kuitattu.
Joukkueiden tsempparipalkinnot lunastivat itselleen M-Team II:n
Teemu Makaroff ja Sam Haarto sekä Tapanilan Erän Aarni
Soppi ja koko D-poikien sarja pistepörssin kakkonen Jouni
Kauppila. Onnittelut myös koko sarjan pörssin voittajalle
Ali Koskelle ja SB Wolverinesille pronssimitaleista.
E-POJAT
tilastot
Tänä
keväiseen TUPLA -turnaukseen osallistui neljä joukkueellista
E-poikia: SB Vantaan Veivipeikot, M-Team, Espoon Oilers ja sarjan
ässäkortti SC Tuusula. Yksinkertaisen alkusarjan jälkeen
pelattiin finaali kahden parhaan alkusarjalaisen kesken.
M-Team
otti helpohkon oloisesti nimiinsä alkusarjanvoiton +/- -lukemin
25-4 voittaen SC Tuusulan jopa 13-0! Altavastaajan osasta huolimatta
SC Tuusula onnistui turnauksen aikana kaksi kertaa maalin teossa
Eskelisen Eetun ja Tykkyläisen Joelin johdolla. Toisesta
finaalipaikasta käytiin kova taistelu. Espoon Oilersin ja
SB Vantaan Veivipeikkojen yhteispisteiden ollessa tasan kahden
maalin paremmalla maalierolla vantaalaiset menivät loppuotteluun.
Finaalin
ensimmäiset kuusi minuuttia olivat tasaista vääntöä,
kunnes Julius Pihlaja teki Suojasen Rikun syötöstä
avausmaalin M-Teamille. Pari minuuttia myöhemmin SB Vantaan
Veivipeikot tekivät tasoitusmaalin SB Vantaan parhaan pistemiehin
Peetu Lepistön upea vedon ansiosta. Tasaisesti mentiin ensimmäisen
erän loppuhetkille, jolloin Samu Saariokari (M-Team) pisti
vantaalaiset hiljaisiksi kiertovedolla.
Toiseen
erään lähdettäessä tilanne 2-1 M-Teamille.
3-1 maali oli helsinkiläisten hyvän syöttelypelin
tulosta SB Vantaan Veivipeikkojen maalivahdin Patrik Erosen ollessa
voimaton. Vantaalaisten selkärangasta alkoi kuulua natinaa,
kun maaleja sateli omiin. M-Team pääsi jo turvallisen
tuntuisen viiden maalin johtoon, mutta vielä Rasmus Ekholm
toi rannarillaan toivoa omalle joukkueelleen SB Vantaan Veivipeikolle.
Melkein heti perään M-Team kaatoi lisää kylmää
vettä niskaan: pistepörssin voittaja Riku Suojanen tekaisi
loppuottelussa tehot 1+2. Finaali päättyi huimin lukemin,
10-2, M-Teamille, joka ei hävinnyt ainoatakaan ottelua tässä
turnauksessa.
Finaalin
tsempparipalkinnot:
M-Team: Riku Suojanen ja Santeri Järvinen,
SB Vantaa Veivipeikot: Roope Laitinen ja Samuli Mikkola.
F-POJAT
tilastot
F-poikien
sarjaan lähdettiin neljän joukkueen voimin. Mukana olivat
porvoolaiset PSS F-93 ja PSS F-93 Keltainen Mustat, pakilalainen
PaKVi sekä Itä-Helsingin ylpeys SSV Jaguars. Alkuun
pelattiin yksikierroksinen alkusarja, jossa pisteisiin ylsi jokainen
joukkue. Finaaliin ylsivät puhtaalla pelillä SSV Jaguars
sekä yhdellä voitolla ja yhdellä tasurilla PSS
Mustat. PSS keltaiset palkittiin pronssimitalein. Alkusarjan avausottelussa
PaKVi taisteli hienosti toisen finalistin, PSS Mustien, kanssa
tasapeliin.
Finaalijoukkueiden
kohtaamisen aikaisemmin päivällä oli SSV Jaguars
voittanut lukemin 5-3. PSS Mustat lähtivät hakemaan
revanssia ja aloittivatkin finaalin kahdella salamamaalilla, tekijöinä
Joonas Föhr ja Joel Sandell. Esimerkillisiin sisäpelilaseihin
sonnustautunut SSV Jaguars sai pikkuhiljaa pelistä kiinni
ja taistelu kultamitaleista jatkui tiukkana.
Muutamaan
otteeseen PSS Mustien hyökkäys pääsi karkuun
SSV:n puolustukselta, mutta mainiosti urakoinut SSV:n maalivahti
piti maalinsa puhtaana. Ajassa 10.31 lähti jäähypenkille
SSV:n Tami Ollikainen. Alivoiman SSV kuitenkin selvitti rohkeasti
hyökäten ja uhrautuvasti puolustaen, ei maaleja kumpaankaan
päähän. Aivan erän lopulla ajassa 14.47 PSS
Mustat kiihdytti tahtiaan ja pääsi tuulettamaan 3-0
-osumaa. Maaliin syötön tarjoili kapteeni Paavo Pellikka
ja osuman viimeisteli upealla kaukovedollaan nro 29 Johan Backman.
Toiseen
erään marssi sisuuntunut SSV Jaguars. Kaksi maalia,
tekijöinä Samir Heroum ja Roni Laasonen, ja taistelutunnelma
oli jälleen käsin kosketeltava. Molemmissa päissä
maalivahdit yltyivät huikeisiin seiveihin, oli kyseessä
kaukoveto tai kaveri yksin läpi -tilanne. Alle minuutti ennen
loppua pääsi koko F-poikien sarjan pistepörssin
voittanut Samir Heroum vielä kohahduttamaan yleisöä
upealla kaukovedollaan, mutta PSS-maali pysyi puhtaana.
Ottelu
päättyi lopulta riemukkaisiin PSS-tunnelmiin. Kummastakin
joukkueesta palkittiin Tupla Boost -mailalla ja repulla kaksi
tsempparipelaajaa: PSS Mustilta maalivahti André Lindström
ja kapteeni Paavo Pellikka sekä SSV Jaguarsilta Eero Räsänen
ja Jesse Repo.
E-TYTÖT
tilastot
TUPLA
-turnauksen toisena päivänä pelattiin turnauksen
ainoa tyttösarja. E-tyttöjä oli yhteensä viidestä
joukkueesta: Helsingistä M-Team 1 ja A, Porvoon PSS-E-Teens,
Espoon HC ja Kauniaisten GRIFK. Alkusarja pelattiin yksinkertaisena
ja loppuotteluun selvisivät alkusarjan kaksi parasta.
Monet
alkusarjan pelit olivat suuria maalijuhlia. Päivän ensimmäisessä
pelissä PSS-E-Teens vei GRIFKiä lukemin 10 - 2 sekä
M-Team A voitti M-Team 1:n 12 - 0 ja Espoon HC:n 7 -0. Parhaan
ja viimeisen pelinsä GRIFK pelasi M-Team A:ta vastaan. Vaikka
Kauniaisiin ei ihan voittoa tullutkaan, pronssimitalit kaulassa
kotiin lähdettiin. Alkusarjasta erottui selkeästi kaksi
parasta joukkuetta: M-Team A ja PSS-E-Teens.
Finaalin
avausmaalin teki eniten maaleja turnauksessa tehnyt Dina Sandberg
Minna Hämäläisen loistavan esityön johdosta.
Ensimmäisen erän loppupuolella PSS-E-Teens teki vielä
hienon maalin vieden erän nimiinsä 2-0. Ensimmäisen
erän PSS-E-Teems pienoisen painostuksen jälkeen toiseen
erää M-Team heräsi ja alkoi taistelemaan. Kun toista
erää oli pelattu 8 minuuttia, tilanne olikin jo tasan.
Ensimmäisen maalin M-Team teki hyvän syöttelyn
päätteeksi. Toisessa maalissa oli onni matkassa M-Teamilla,
sillä PSS-E-Teensin maalivahti Pia Salonen torjui hieman
huolimattomasti pallon jalallaan ja lopulta pallo oli viitisen
senttiä maalin sisäpuolella. PSS-E-Teens ehti jo melkein
juhlia tehtyään 3-2 maalin, mutta M-Team A vielä
tasoitti. Varsinainen peliaika loppui ja mentiin jatkoajalle.
Rangaistuslaukauskilpailu eteni aina neljänteen pariin asti.
Voiton M-Teamille ratkaisi numero 24 Sohvi Mattila, joka vei vastustajan
maalivahdin kahville hyvällä harhautuksellaan kummassakin
rankkarissa, jotka hän ampui.
Finaalin
tsempparipalkintomailat saivat Daniela Kaikusalo (M-Team), Kaisa
Kantokorpi (M-Team), Iina Eriksson (PSS-E-Teens) ja Minna Hämäläinen
(PSS-E-Teens).

Arena Centerin turnaustiimi haluaa kiittää ja onnitella
kaikkia pelaajia, valmentajia ja kannustajia osallistumisesta
iloisen Tupla-turnauksen toteuttamiseen
|