fbpx
Arena Center AC Store Keilahalli Leikkiluola

Koronainfoa

Tutustu myös lehdistötiedotteeseemme arenacenter.fi/lehdistotiedote

 päivitetty 1.4.2020

KORONAVIRUS KOETTELEE MEITÄ KAIKKIA JA ON MUUTTANUT TOIMINTAA JA TOIMINTATAPOJA MONELLA SUUNNALLA

Arena Center on keskeyttänyt kaiken itse järjestämänsä toiminnan, myös kevään tilaisuudet ja kaikki turnaustapahtumat on peruttu. Emme siis käytännössä itse järjestä mitään toimintaa, mutta kiinteistöt ovat olleet auki, sillä näissä tiloissa on myös muita toimijoita. Samalla olemme pystyneet mahdollistamaan myös yksilöharjoittelun. Esimerkiksi salibandykenttäalue on noin 1 000 m2, joten tilaa yksittäisen harjoittelijan ympärillä riittää runsaasti. Olemme saaneet kiitosta, että tähän on ollut mahdollisuus, kun ihmiset kertovat kotona seinien kaatuvan päälle jo nyt.

KÄYTTÄMÄTTÄ JÄÄVÄT VAKIOVUOROT

Eniten asiakkaitamme on huolettanut epidemian vuoksi käyttämättä jäävät vakiovuorot. Tämä poikkeustilanne on ollut meille kaikille uusi ja siksi asian ratkaiseminen on vienyt hetken aikaa. Olemme nyt yhdessä asiakkaidemme kanssa rakentaneet mallin, joka on otettu käyttöön. Käytännössä tämä malli mahdollistaa, sopimustyypistä riippuen, veloituksettoman tauon pitämisen tai maksettujen vuorojen käyttämisen myöhemmin irtovuoroina.

  • Toistaiseksi voimassa olevat vakiovuorot: Mahdollisuus taukoon, jolloin vuoroja ei laskuteta ennen kuin joukkueena harrastaminen on mahdollista pelaajien turvallisuus huomioon ottaen.
  • Määräaikaiset vakiovuorot: Mahdollisuus käyttää käyttämättä jääneet vuorot myöhemmin korvaavina yksittäisvuoroina, kun joukkueena harrastaminen on mahdollista pelaajien turvallisuus huomioon ottaen.
  • Toistaiseksi voimassa olevat irtisanotut vakiovuorot: Mahdollisuus käyttää käyttämättä jääneet vuorot myöhemmin korvaavina yksittäisvuoroina, kun harrastaminen joukkueena on jälleen mahdollista pelaajien turvallisuus huomioon ottaen.

Mikäli vakiovuoroasiakaana haluatte hyödyntää tämän mahdollisuuden vuoronne osalta tulee teidän olla yhteydessä myyntipalveluumme myynti@arenacenter.fi.

Toimipisteet ovat auki ja halutessaan vuoroaan voi käyttää esimerkiksi yksilötaitoharjoitteluun.

SARJAT JA TURNAUKSET

Arena Centerin hallisarjat ovat keskeytetty toistaiseksi ja huhti-toukokuuksi suunnitellut turnaustapahtumat Futsal Copa Helsinki, Salibandyn Pääsiäis Cup, Dexal Cup ja Helsinki Junior Challenge ovat peruttu. Työpaikkasalibandyn SM-kisat on siirretty pidettäväksi lauantaina 5.9.2020.

LEIKKILUOJA JA MYLLYPURON KEILAHALLI

Hakaniemen toimipisteen Leikkiluola on toistaiseksi suljettu.
Myllypuron keilahalli on 1.4 alkaen toistaiseksi suljettu.
Käyttämättä jääneiden lahjakorttien ja sarjakorttien voimassaoloaikaa pidennetään automaattisesti.

AC STORE

AC Storen verkkokauppa acstore.fi palvelee asiakkaita normaalisti. Tarjoamme kirjelähetyksenä toimitettavat tilaukset ilman toimituskuluja.

KAHVIOT

Kahviosta myymme 26.3. alkaen tuotteita ainoastaan mukaan. Kahvion asiakaspaikat on suljettu toistaiseksi.

 

LIIKUTHAN VASTUULLISESTI

ÄLÄ TULE PUOLIKUNTOISENA LIIKKUMAAN
Flunssaisena tai puolikuntoisena ei pidä tulla liikkumaan. Toivu rauhassa ja tule treenaamaan vasta, kun olet täysin terve. Näin annat itsellesi aikaa parantua ja vältyt ikäviltä jälkitaudeilta, sekä suojaat muita liikkujia mahdolliselta tartunnalta.

HUOMIOITHAN HYVÄN KÄSIHYGIENIAN
Muista noudattaa hyvää käsihygieniaa. Pese kädet aina, kun tulet hallille liikkumaan ja sen jälkeen. WC-tiloistamme löytyvät THL:n tarkemmat ohjeet käsien oikeanlaisesta pesusta.

YSKI OIKEIN
Suojatkaa suunne ja nenänne kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat, heitä nenäliina välittömästi roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

VÄLTÄ LÄHIKONTAKTIA
Muista välttää turhaa lähikontaktia.

 

Arena Center seuraa koronavirustilannetta jatkuvasti ja toimii viranomaisten määräysten mukaisesti. Tilanteen halleilla muuttuessa tiedotamme asiasta näillä sivuilla.

Pidetään toisistamme huolta ja nautitaan liikunnasta haastavinakin aikoina!

 

Tutustu myös lehdistötiedotteeseemme arenacenter.fi/lehdistotiedote